KALKKIMAALAUKSEN PERUSTEET

 

Kalkkikiven elinkaari

Kalkkiveden valmistus

Kalkkimaalin valmistus

Kalkkimaalauksen suorittaminen

Kalkkimaalin kestävyys

Kalkkisementtimaali

Kiiltoaste

Käyttöalueet

Lisäaineet

Lopputuloksen arvostelu

Menekki

Ohenne

Ominaisuudet

Pigmentit

Siivilöinti

Suojaus

Sävytys

Tiheys

Valmiskalkkimaali

Varastointi

Varomääräykset

Värimallit

Ympäristönsuojelu

Lähdeluettelo

JOHDANTO

 

Kalkkimaali on perinteinen epäorgaaninen maali, joka soveltuu erityisen hyvin vanhojen rapattujen julkisivujen "elävään" käsittelyyn. Kalkkimaalaus on monen tekijän summa, usein enemmän kuin osiensa yhteenlaskettu summa. Seuraavassa käsittelemme lyhyesti kalkkimaalin valmistuksen periaatteet, kalkkimaalauksen suoritustapoja ja kalkin perusominaisuuksia. << Takaisin alkuun


 

KALKKIKIVEN ELINKAARI

 

Kalkkimaalia luonnollisempaa tuotetta rapattujen julkisivujen pintakäsittelyyn saa etsiä. Kysehän on itse asiassa kivestä, joka tiettyjen vaiheiden kautta palautuu kiveksi. Prosessissa ei käytetä mitään ihmiselle vieraita aineita, vain tulta ja vettä.

Kalsiumkarbonaatti - >
Kalsiumoksidi - >
Kalsiumhydroksidi - >
Kalkkimaali
Kalkkikivi
Sammuttamaton kalkki
Sammutettu kalkki
 
       
kalkkikivimursketta poltetaan miilussa sammutetaan lisäämällä vettä varastoidaan hautaan sitoo itseensä hiilidioksidia
haihtuu hiilidioksidia tuloksena tasalaatuinen massa muuttuu tahnamaiseksi kovettuu

<< Takaisin alkuun


 

KALKKIVEDEN VALMISTUS

 

Miilupoltettua hautakalkkia sekoitetaan kylmään veteen 1/4-1/5 veden määrästä. Seoksen annetaan seistä hyvin peitettynä viileässä paikassa 2-3 vuorokautta. Kalkkivesiastia (esim. tynnyri) voidaan peittää kelluvalla kannella (esim. styrox) jolloin veden ja kannen väliin ei pääse ilmaa eikä kalsiumkarbonaattia pääse muodostumaan pinnalle. Mikäli kalsiumkarbonaattia pääsee kaikesta huolimatta syntymään veden pinnalle, se kuoritaan pois ennen kalkkiveden käyttöä. Kalkkitahnan sekoituksen jälkeen kalkkivesitynnyriä ei sekoiteta uudestaan. Kirkas, kalsiumhydroksidia sisältävä kalkkivesi otetaan talteen ja pohjasakka jätetään tynnyrin pohjalle uuden kalkkiveden valmistusta varten.

Kalkkiveden valmistuksessa käytettyä pohjasakkaa ei saa missään nimessä käyttää kalkkimaalin valmistukseen, mutta siitä voi tehdä kalkkivettä max. 6 kertaa uudestaan. << Takaisin alkuun


 

KALKKIMAALIN VALMISTUS

 

Kalkkimaali valmistetaan siten, että kalkkitahnaa sekoitetaan kalkkiveteen. Kirkkaan kalkkiveden joukkoon sekoitetaan 20 kg kalkitahnaa sataa kalkkivesilitraa kohti, jolloin maalin kalkkipitoisuus on noin 15 tilavuusprosenttia.

Nykyisin Suomessa yleisimmin käytetty metodi on ns. kolmen kerran kalkkaus. Tällöin työ vaiheet ovat pohjustus, välimaalaus ja valmiiksimaalaus.

1) Pohjustuksessa kalkkitahnaa sekoitetaan kalkkiveteen 5-15 %.

Pohjustuskalkkiin voidaan lisätä väripigmenttejä, varsinkin mikäli kyseessä on uusi rappaus, jossa pintalaasti on värillinen. Värillisellä pintalaastilla halutaan estää ajan myötä kalkkimaalatussa pinnassa esiintyvien huuhtoutumien ja luonnollisen kulumisen liian selvä näkyminen rapatussa pinnassa. Huomaa, että väripigmentit tulee liuottaa etukäteen pieneen määrään kalkkivettä, kts. sävytys.

Joissakin tapauksissa, kun kyseessä on ollut uusi rappaus (pintalaasti värillinen), pohjustuksessa on käytetty valkoista (sävyttämätöntä) kalkkimaalia. Perusteluna tälle menettelylle on lisäaineettoman kalkin parempi imeytyminen alustaansa. Valkoinen pohjustus ei kumoa värillisen pintalaastin funktiota, koska pohjustuskalkki on hyvin läpikuultava.

Mikäli kyseessä on vanhan pinnan uudelleenkalkkaus, käytetään pohjustuskalkkina lähes aina valkoista kalkkimaitoa. Perusteluna tälle menettelylle on usein tasaisempi lopputulos.

2 ) Välimaalauksessa kalkkitahnaa sekoitetaan kalkkiveteen 10-25 %.

3) Valmiiksimaalauksessa kalkkitahnaa sekoitetaan kalkkiveteen 20-35 %.

Joissakin maalauskäsittelyohjeissa käytetään kalkkivesikäsittelyä ennen ja jälkeen jokaista kalkkimaalauskertaa. Lopuksi suoritetaan ns. päättävä kalkkivesikäsittely, joka tasaa jonkin verran kirjavuuksia ja kirkastaa maalatun pinnan värisävyt. Näin ollen käytettäessä kolmen kerran kalkkausta kalkkivesikäsittelyineen tulee sivelykertoja yhteensä seitsemän.

Kalkkimaalin kalkkipitoisuus määritellään ns. upotus- eli vajontakokeen avulla. Värjättävä kalkkimaidon vahvuus tulee määrittää upotuskokeen avulla ja sovittaa siten, että se vastaa sitä vahvuutta, joka on työselityksessä tai muuten sovittu.

Vajontakoe tehdään seuraavasti:

1) Ota näyte mittamerkein varustettuun mittalasiin (1000 ml) kalkkimaidosta, jota on juuri äsken sekoitettu voimakkaasti. Täytä mittalasi merkin 1000 ml tasalle.

2) Täsmälleen 24 tunnin lepotilan kuluttua luetaan painuneen massan korkeus mittalasista.
Jos on tarkoitus saada esimerkiksi 33 % kalkkimaalia, on mittalasin pohjalla oltava saostunutta kalkkitahnaa 330 ml.

3) Laskutoimituksen avulla voidaan oikea kalkkimaitoseos tämän jälkeen valmistaa joko lisäämällä kalkkitahnaa tai kalkkivettä. << Takaisin alkuun

 

 

KALKKIMAALAUKSEN SUORITTAMINEN

 

Kalkkimaali poikkeaa toimintatavaltaan ja tekniikaltaan muista julkisivumaaleista ja vaatii tekijöiltään kokemusta ja materiaalituntemusta. Kalkkimaalaus tehdään suoloista, pölystä ja muista epäpuhtauksista puhdistetulle rappausalustalle. Alustan tulee olla kauttaaltaan kuivunut ennen kalkkimaalauksen aloitusta eli kyseessä on ns. al secco-käsittely. Kalkkimaali sekoitetaan huolellisesti ennen maalauksen aloittamista. Kalkkimaalia tulee sekoittaa huolellisesti aina ennenkuin maalia otetaan tynnyristä ämpäriin tai ämpäristä siveltimeen, sillä sekä kalkki että pigmentit vajoavat yllättävän nopeasti. Ilman jatkuvaa sekoitusta kalkkimaalaus on tuomittu epäonnistumaan.

Jos aikaisemmin kalkkimaalatuille pinnoille on tehty rappauskorjauksia, on nämä paikkarappaukset kalkkimaalattava kerran tai kahdesti vähintään vuorokautta ennen varsinaisen kalkkauksen aloittamista. Uuden rappauksen tulisi antaa kuivua kunnolla ennen kalkkauksen aloitusta, muutoin lopputulos saattaa olla kirjava.

Ennen ensimmäisen kalkkimaalauskerran suorittamista voidaan maalattava pinta kostuttaa päivää ennen huolellisesti vesisumutuksella, jotta sen imukyky tulee mahdollisimman tasaiseksi. Tämän jälkeen suoritetaan ensimmäinen maalauskerta eli pohjustus (tai vaihtoehtoisesti pelkkä kalkkivesikäsittely), kuitenkin niin, ettei kerroksesta tule liian paksu eikä valumia synny. Jo pohjustuskäsittelystä alkaen tulee sivelyjäljen tasalaatuisuuteen kiinnittää huomiota, sillä ajan myötä maalikerrosten kuluessa sivelyjälki saattaa tulla häiritsevänä esiin.

Käytetyn kalkkimaalin vahvuuteen vaikuttavat ilman suhteellinen kosteus, tuulisuus, lämpötila ja alustan imukyky. Julkisivua maalataan niin monta kertaa kuin tasainen peittävyys vaatii, ja lopetetaan ennenkuin kalkkimaali on tullut niin paksuksi, että pinnalle jää siveltimen jälkiä. Maalauskerrat suoritetaan kun edellinen maalauskerta on kuivunut. Käytännössä ei maalata kuin yksi maalauskerros vuorokaudessa.

Maalaus suoritetaan ristikkäisliikkeillä (sik-sak), pyörivillä liikkeillä tai vaakavetoina (koriste- ja listarappaukset). Kalkkimaali levitetään ns. kalkkihakkurilla, pyöreällä halkaisijaltaan n. 170 mm harjalla, jossa on n. 80 mm luonnonharjakset. Viimeistelymaalauksen pinta voidaan tehdä hakkaamalla tai ripsimällä kalkkihakkuria käyttäen. Käsittelyllä häivytetään pinnan läikikkyyttä tai maalauksessa syntyviä työrajoja. Smyygit ja listat voidaan kalkata leveällä pensselillä tai esim. vulkanisoimisharjalla.

Kalkkimaalaus suoritetaan aina periaatteen "pidä sauma märkänä" mukaisesti niin, etteivät työsaumat esim. telinetasojen (usein viimeistä kalkkimaalauskertaa ei tehdä telinetyönä vaan esim. henkilönostimesta käsin) kohdalla tule näkyviin. Suurten yhtenäisten maalausalueiden käsittelyä sivusuunnassa tulisi pyrkiä välttämään. Maalaus katkaistaan aina kulmaan, nurkkaan tai esim. pystysyöksytorven kohdalle.

Julkisivut, joissa on kaksi tai useampia värisävyjä maalataan seuraavasti:

1) Esiin työntyvät pinnat esim. kerroslistat tai smyygilistat kalkataan kahteen kertaan

2) Muut pinnat tehdään täysin valmiiksi

3) Esiin työntyvät pinnat maalataan valmiiksi. Joissakin tapauksissa esiin työntyvät vaaleiksi tai valkoisiksi sävytetyt rakennusosat maalataan esim. silikaattimaalilla mikäli halutaan välttää kiusalliset värihuuhtoumat tummemmille pinnoille.

Kalkkimaalausta ei tule suorittaa, jos on olemassa jäätymisen vaara. Kalkkimaalauksen suorittamista on vältettävä suorassa sateessa, auringonpaisteessa tai erityisen tuulisella ilmalla. Yleensä parhaat kalkkimaalausolosuhteet ovat loppukesän/alkusyksyn aikana jolloin ilman lämpötila on suotuisan viileä ja ilmankosteus kohtuullisen korkea. Lämpötilan tulisi olla vähintään +5°C.

Katso video slammatun rappauksen kalkkimaalauksen suorittamisesta Helsingin Julkisivurappaus Oy:n

työmaalla Snellmaninkatu 16, 2008.

 

Joidenkin ohjeiden mukaan kalkkimaalaus tulisi suorittaa ylläolevan kuvan mukaisesti ryhmätyönä. Tällöin maalarit etenevät aina märän sauman suuntaisesti jolloin seinä pysyy koko ajan märkänä ja tasojen väliset kuivumissaumat vähenevät. Tämä voi olla hyvä metodi kuumalla ilmalla jolloin kalkki kuivuu samantien. Tällä medodilla työskenneltäessä vaarana on, että jokainen telinelaaki on vaakasuuntaisesti hieman erisävyinen johtuen kunkin maalarin pensselin jäljestä eli käsialasta ja maalimäärä pensselissä voi vaihdella yksilökohtaisesti.

Erään ruotsalaisen yrityksen (tubab.se) kehittämä kalkkiruisku, joka syöttää paineilman avulla kalkkimaalia suoraan kalkkiharjaan.

Yllä kuva perinteisestä hakkurista.

<< Takaisin alkuun


 

KALKKIMAALIN KESTÄVYYS

 

Kalkkimaalipintojen kestävyyteen vaikuttavat ympäristöolosuhteet ja maalauskertojen määrä. Maalisivelyjen ja välikostutusten (kalkkivesikäsittelyjen) lukumäärän merkitys kestävyydelle perustuu siihen, että jokaisella sively- tai sumutuskerralla sideaineen osuus seinässä lisääntyy kalkkiveteen liuenneen kalsiumhydroksidin muodossa. Tätä sideaineen lisäystä ei voida korvata paksuntamalla maalia ja vähentämällä käsittelykertoja. Julkisivujen kalkkimaalauksen jokainen (yksikin) liian paksu sively ennakoi tulevia vaurioita.

Kalkkimaalatun pinnan normaali kestoikä on noin 10-30 vuotta. Ympäristön kulutukselle alttiimpia seinäpintoja ovat kaakon-lounaan puoleiset meren läheisyydessä sijaitsevat seinät, joissa kalkkimaalihuuhtoumat ovat käytännössä väistämättömiä.

Kalkkimaalattua rappauspintaa Laivastokatu 6, Helsingin Julkisivurappaus Oy 2009.

<< Takaisin alkuun

 

 

KALKKISEMENTTIMAALI

 

Kalkki voidaan tehdä luonnollisella tavalla säänkestävämmäksi valkosementtiä lisäämällä. Jo alle 5 % sekoitus (esim. porakonevispilällä) lujittaa selvästi maalia. Sementtiosuus tarvitsee sitoutumiseensa (eli hydratoitumiseensa) korkeamman kosteuspitoisuuden pidemmäksi ajaksi. Tämä vaatimus täyttyy, kun ilmankosteus on suhteellisen korkea tai alusta kostutetaan ennen ja jälkeen työn suorittamisen.

Kalkkisementtimaalit eivät merkittävästi vaikuta alustan kosteudenläpäisevyyteen, joskin maalien veden-, vesihöyryn- ja suolaliuosten läpäisykyky on pienempi kuin perinnäisen kalkkimaalin.

Kalkkisementtimaali on käytettävä kahden-kolmen tunnin kuluessa sementin lisäämisestä, koska muuten maali sakeutuu. Kalkkisementtimaalissa ei voi käyttää tavallista harmaata Portland sementtiä sen värjäävän ominaisuutensa johdosta. Kalkkisementtimaalia käytetään kevytbetoni-, koville kalkkisementti-, kalkkihiekkakivi-, tiili- ja betonialustoille. Betonille vieläkin parempi pinnoite on puhdas sementtimaali. Kalkkisementtimaalin käyttö on lisääntynyt viime vuosina voimakkaasti. Kalkkisementtimaalia löytyy sekä märkä- että kuivatuotteena.

Kalkkisementtimaalilla maalattua uutta rappauspintaa, Urheilukatu 18, Helsingin Julkisivurappaus Oy, 2010.

Värityssuunnittelu Jukka Kinnunen.

<< Takaisin alkuun

 

 


KIILTOASTE

 

Kalkkimaalattu pinta on matta tai himmeä, lasyyrimainen, kädellä pyyhittäessä liitumainen.

Hernesaarenkatu 5 julkisivu on kalkkimaalattu vuonna 2005. Ylin asuinkerros on kalkattu hieman tummemmaksi. Helsingin Julkisivurappaus Oy. Kuva vuodelta 2010.

<< Takaisin alkuun

 

 

KÄYTTÖALUEET

 

Kalkkimaalaukselle soveliaimpia alustoja ovat kalkkirappaukset ja kalkkisementtirappaukset,
joissa sementin määrä on vähäinen (sementin osuus sideaineesta alle 50 paino%), sekä aiemmin kalkkimaalatut pinnat. Mitä enemmän rappauksessa on käytetty sementtiä, sitä heikommaksi jää kalkkimaalin tartunta ja imeytyminen rappaukseen.

Kalkkimaalattua slammattua rappauspintaa (koristeet hienorapattu) Humalistonkatu 5, Helsingin Julkisivurappaus Oy, 2007.

Kts. Kalkkisementtimaali.
<< Takaisin alkuun

 

 

LISÄAINEET

 

Jos maalin sideaineena käytetään muutakin kuin sammutettua kalkkia, ei voida puhua enää puhtaasta kalkkimaalista. Valmiskalkkimaaleihin lisätään usein täyteaineeksi kalkkikivi- tai dolomiittijauhetta, paksunteeksi selluloosayhdisteitä sekä maalin sivelyominaisuuksia parantamaan pinta-aktiivisia aineita ja muovidispersioita.

Kalkkimaaliin on vanhoissa ohjeissa säilyneiden tietojen mukaan lisätty monesti eri aineita, joista eniten käytetty on ollut maitokaseiini. Kaseiini muodostaa kalkin kanssa veteen liukenemattoman yhdisteen kalsiumkaseinaatin. Kalkkikaseiinimaali soveltuu erityisesti freskojen maalaamiseen. Kalkkimaalissa on myös käytetty luultavasti punamultamaalin esimerkin mukaan keittosuolaa ja puusepänliimaa.

Kalkkimaalin vahvistamiseksi on käytetty aikoinaan myös rautavihtrilliä (n. 7.50 €/kg) . Rautavihtrilliliuos valmistetaan siten, että 10 litraan kiehuvaa vettä lisätään tarkasti 4 litraa rautavihtrillijauhoa. Nykytietämyksen mukaan rautavihtrilli hajoaa ruosteeksi sekä rikkihapoksi, jotka yhdistyvät kalkin kanssa kipsiksi. Ongelmat rautavihtrillikipsauksen kanssa syntyvät siitä, että käynnissä oleva kemiallinen prosessi vahingoittaa myöhemmin tehtyjä maalauskerroksia, jotka eivät sisällä rautavihtrilliä. Uusintakalkkauksessa tulisi kalkin sisältää myös rautavihtrilliä muuten tartunta on puutteellinen. Julkisivut, joiden rappaus- ja maalikerrokset sisältävät rautavihtrilliä, tunnistetaan tavallisesti siitä, että rappauksesta on aikojen kuluessa tullut hyvin kovaa. Julkisivut, jotka sisältävät pieniä määriä rautavihtrilliä, tunnistetaan siitä,että ne tulevat vedestä ja lisääntyvästä ilman kosteudesta keltaisiksi ja kuivalla säällä ne näyttävät valkoisilta. Rautavihtrilliä sisältävät kalkkaukset patinoituvat kauniisti, tummuvat ja kalkin sävy syvenee. Siksi onkin tärkeätä tehdä kalkista alunperin varsin vaaleata. Rautavihtrilli antaa maalaukselle omanlaisensa loisteen, mitä ei muilla keinoin ole saavutettavissa. Menetelmä on ollut yleinen Tukholmassa aina 1740-luvulta lähtien ja se on merkitty kaupungin rakennusjärjestykseen 1763.

1800-luvun jälkipuoliskolla lisättiin maaliin toisinaan vesilasia (5 €/ltr). Myöhempinä aikoina lateksi on ollut suosittu lisäaine. Lateksilla jatketun kalkkimaalin tunnistaa vähemmän liitumaisesta pinnasta ja maali saattaa irtoilla levyinä (ns. sintrautuminen) normaalin huuhtoutumisen sijasta.

Erään ruotsalaisen ohjeen mukaan uudelleen maalauksessa rappauspinnoilla, jotka sisältävät sementtiä tai ovat olleet hyvin likaisia, tulee lisätä 100 g ammoniakkia/100 ltr kalkkimaalia kahdella ensimmäisellä maalauskerralla.

Eri lisäaineiden vaikutusta kalkkimaalin ominaisuuksiin ei täysin tunneta ja niiden analysointi myöhemmin esimerkiksi maalausta uusittaessa voi olla vaikeata. Suurin osa lisäainekokeiluista on osoittautunut vähemmän onnistuneiksi sekä ulkonäöltään että kestävyydeltään. Poikkeuksetta aina em. lisäaineet eivät ole sallittuja vaikka niitä ei olisikaan erikseen kielletty. Kts. myös Kalkkisementtimaali.
<< Takaisin alkuun


 


LOPPUTULOKSEN ARVOSTELU

 

Kalkkimaalattua pintaa arvosteltaessa on otettava huomioon kalkkimaalaukseen oleellisesti kuuluva elävyys ja käsityön jälki. Tämä mainitaan usein maalaustyöselityksissä korostetusti.

Lateksiaikakaudella maalaustöiden tilaajat on totutettu täysin tasaiseen ja peittävään maalausjälkeen. Kalkkimaalatun pinnan kuuluu väriltään olla tasaisesti epätasainen. Joidenkin mielestä täysin tasainen steriili kalkkimaalattu pinta on osoitus epäonnistumisesta. Tilaajan tulisikin keskustella urakoitsijan kanssa halutusta ja saavutettavissa olevasta lopputuloksesta. Erityisen tärkeätä tämä on paikkarapatuilla pinnoilla, jotka usein väistämättä jäävät enemmän tai vähemmän kirjaviksi. Tämä johtuu vanhan ja paikatun rappauksen erilaisesta imukyvystä ja pinnan tasaisuudesta. Paikkarapatut kohdat tulisikin kyllästää vähintään kahdesti ennen varsinaisen kalkkauksen aloittamista.

Yleisesti voidaan todeta, että mitä tummempi sävy sitä todennäköisempää on, että lopputulos on kirjava. Erityisen ongelmallisia sävyjä ovat vihreä, punainen ja varsinkin harvemmin käytetty sininen. Myös erittäin tuulinen ja aurinkoinen sää saattaa aiheuttaa liikaa kirjavuutta. Tähän saattaa auttaa pinnan kastelu ennen ja jälkeen kalkkimaalauksen.

Kuivuessaan maali muuttuu, joten lopullinen sävy on nähtävissä vasta maalin kuivuttua kunnolla ja viimeisten maalauskertojen jälkeen. Lopullinen tulos selviää noin kahden viikon kuluttua kun kalkkiväri on stabiloitunut ja seinä kuivunut kunnolla.

Julkisivujen kalkkimaalauksessa kirjavuus on varmaankin yleisin reklamaation aihe (erityisesti paikkarapatuilla seinillä), seuraavaksi yleisin lienee huono peittävyys eli lasuurimainen pinta (osittain ominaispiirre). Jotta kalkkimaalauksessa saavutettaisiin hyvä lopputulos on työ teetettävä ammattitaitoisilla maalareilla ja käytettävä korkealaatuista hautakalkkia.s

Ylläolevassa kuvassa patinoitunutta kalkkimaalausta, jossa hakkurin liikkeet ovat selvästi nähtävillä. Näyttäisi siltä, että hakkurilla töpöttely tai ripsiminen on jäänyt tekemättä. Seinä on varmaankin ollut tasasävyinen valmistuessaan ja aika on tuonut työvirheet esiin.

Vanhan kalkkimaalinn päälle on maalattu orgaanisella maalilla, tuloksena hilseily. Kalkkimaalatun seinän huoltomaalaus kannattaa aina tehdä kalkkimaalilla.

<< Takaisin alkuun

 

 

MENEKKI

 

Litralla kalkkimaalia pystyy maalaamaan noin 1-3 neliötä ja vastaavasti kalkkitahnan menekki 0.5-1.5 kg/m2. Menekkiin vaikuttavat oleellisesti alustan pintastruktuuri, sen imukyky, levityskerrat ja maalausolosuhteet (ilman suhteellinen kosteus, tuulisuus, lämpötila).

Esimerkiksi jos 1000 m2 roiskerapattua julkisivua tulisi maalata kolmesti, kulutuksen ollessa 0.85 l/m2/maalauskerta ja kalkin keskiväkevyyden ollessa 20%: 1000 x 3 x 0.85 x 0.20 = 510 kg, johon lisätään kalkkiveteen tarvittava 50 kg = yhteensä 560 kg eli 0.6 kg/m2. Sileärappauksen ollessa kyseessä kalkkimaalin keskikulutus on pienempi, arviolta 0.5 l/m2/maalauskerta tai 0.4 kg/m2.

Albertinkatu 19 kalkkimaalattua rappauspintaa, osa koristekentistä maalattu eri sävyyn. Helsingin Julkisivurappaus Oy, 2009.


<< Takaisin alkuun

 

 

OHENNE

 

Kalkkimaalin ohennukseen käytetään ainoastaan kalkkivettä, ei missään tapauksessa tavallista vettä. Tavallisen veden käyttö ohentamiseen heikentää kalkin sitomiskykyä.
<< Takaisin alkuun

 

 

OMINAISUUDET

 

Kalkkimaalin ominaisuuksiin vaikuttavat mm. käytetyn kalkkikiven koostumus, kalkin polttotapa, polttouuni, ja polttolämpötila sekä kalkin jauhatus. Sammutustapa vaikuttaa mm. sammutetun kalkin sisäisiin ominaisuuksiin, kuten ominaispinta-alaan, reaktiivisuuteen ja plastisuuteen.

Kalkkimaali on ns. kuluva maali, joka uhrautuu rappauksen eli alustan puolesta. Ilman epäpuhtaudet kuten rikkidioksidi ja typen oksidit vaikuttavat kalkkimaaliin haitallisesti heikentäen pintakäsittelyn kestävyyttä. Tämä saattaa lyhentää huoltomaalausvälejä, mutta itse julkisivurakenne pysyy kunnossa. Kalkkimaalin käytöstä voidaan todeta: kun alusta (kalkkisementtirappaus) ja pintakäsittelyaine (kalkkimaali) ovat kemiallisesti mahdollisimman lähellä toisiaan, ne toimivat yhdessä eivätkä toisiaan vastaan.

Kalkkimaalattua rappauspintaa Laivastokatu 6, Helsingin Julkisivurappaus Oy 2007.

 

Hyvien diffuusio-ominaisuuksien ansiosta kalkkimaali päästää rakennekosteuden pois alustasta (eli ei hidasta alustan kuivumista) vaurioittamatta maalipintaa. Kalkkimaalipinta kestää kosteutta hilseilemättä ja on helppo huoltomaalata. Maalipinta on hygieeninen sen sisältämän kalsiumhydroksidin bakteereja neutralisoivan vaikutuksen ansiosta.

Kalkkimaalille on tyypillistä huokoisuus, mutta myös likaantuvuus, oheneminen ja peseytyminen eri tekijöiden vaikutuksesta. Alusta saattaa paljastua tai kuultaa vanhentuneen maalin läpi.
<< Takaisin alkuun

 

 

PIGMENTIT

 

Maalin sävyttämisessä käytetään kalkinkestäviä, mieluimmin luonnosta saatavia värimultia/ metallioksidipigmenttejä: okria, terroja ja umbria. Sävytykseen soveltuvat myös rautaoksidit, kromioksidivihreä ja nokimustat (kimrööki).

Pigmentin kalkin- ja valonkestävyyden voi testata seuraavalla tavalla: otetaan hiukan värijauhetta lusikkaan ja tiputetaan muutama tippa suolahappoa sen päälle. Mikäli väri kestää happokäsittelyn ja tulee tummemmaksi väriltään, on värijauhe aitoa. Mikäli jauheen väri häviää ja muuttuu valkeaksi, värijauhe ei kestä kalkkia. Toinen testaustapa on seuraava: otetaan värijauhetta lusikkaan ja lämmitetään esim. kaasuliekillä 800-1000 asteiseksi. Jos väri muuttuu tummaksi se on aitoa, mutta jos väri kirkastuu tai muuten muuttuu, värijauhe ei kestä kalkkia eikä auringonvaloa.

Seuraavassa on luettelo kalkkimaalissa yleisesti käytetyistä pigmenteistä (suluissa kuivapaino/litra):

... Caput mortum (800 g)

... Englanninpunainen (1300 g)

... Faluninpunainen

... Italianpunainen

.. oksidin punainen (1000g)

... punaokra

...koboltin sininen. Ylivoimaisesti kallein, yli 7 x kalliimpi kuin esim. keltaokra.

... kromioksidivihreä (1000 g)

... vihreä umbra (1200 g)

... kultaokra (700 g)

... keltaokra

... rautaoksidin keltainen (400 g)

... rautaoksidin musta (900 g)

...kimrööki (550 g). Huomaa, että kimrööki tulee laimentaa puuspriillä ennenkuin se sekoitetaan kalkkimaitoon, muuten liukeneminen on vajavainen.

... grafiitti

... Kasselinruskea

... rautaoksidiruskea

... poltettu ruskea umbra (700 g)

... poltettu Terra di Siena (900 g)

... ruskea umbra (700 g)


......... .Terra di Siena (1000 g)

 

Yllä kuva ranskalaisesta pigmenttisäkistä, joka sisältää keltaokraa.

Kalkkimaalauksessa useimmin käytettävät pigmentit ovat kulta-/keltaokra, Terra di Siena eri muodoissaan ja taittamiseen paljon käytetty vihreä umbra. Väripigmenttien osuus ei saa ylittää 6-8 % kalkkitahnan määrästä. Huomaa, että pigmenttien ominaispainot vaihtelevat hyvinkin paljon. Kts. Sävytys >>
<< Takaisin alkuun

 

 

SIIVILÖINTI

 

Kalkkimaali tulee siivilöidä tiheän (max 1 mm) verkon läpi aina ennen maalauksen aloittamista sulamattomien kalkkipaakkujen poistamiseksi. Siivilöintisakka voidaan tyhjentää jatkoksi kalkkivesitynnyriin.
<< Takaisin alkuun

 

 

SUOJAUS

 

Työn aikana suojataan ympäröivät rakennuksen osat ja lähellä oleva kasvillisuus väriroiskeilta. Rakennuksen kivijalka voidaan suojata esimerkiksi liisteröimällä vesiliukoisella liisterillä sanomalehtiä pintaan. Tippa laimeaa suolahappoa lisää liisterin liimausvaikutusta. Sokkeli voidaan myös suojata peittämällä ohuella savi-/laastivellillä. Ikkunat on myös syytä suojata, sillä kalkki alkalisena syövyttää lasia. Koska kalkkimaali on syövyttävää, on työssä syytä käyttää tarpeellista suojavaatetusta, suojakäsineitä ja suojalaseja.

Kalkkiroiskeiden poisto maalaamattomiksi tarkoitetuilta pinnoilta tapahtuu teräsvillalla/-harjalla, painepesulla tai vesihiekkapesulla. Laimennettua suolahappoa voidaan käyttää kalkin liotukseen, se ei sovellu kuitenkaan kuparipintojen puhdistukseen.

Kalkkimaalattua pintaa kuivumassa Laivastokatu 6, Helsingin Julkisivurappaus Oy 2007.

<< Takaisin alkuun

 

 

SÄVYTYS

 

Sävytykseen käytetään korkeatasoisia, kalkkimaaliin soveltuvia valonkestäviä pigmenttejä, ns. maavärejä. Kuivat pigmentit sekoitetaan kalkkiveteen 2-5 vuorokautta ennen varsinaisen sävytyksen aloittamista. Väriliemi lisätään kalkkimaaliin hienojakoisen siivilän läpi. Pigmenttihiukkasten kostuminen ja jakautuminen lopulliseen asteeseen saattaa viedä muutaman päivän ja vaatia useampia sekoituskertoja.

Väripigmenttien osuus ei saa ylittää 6-8 % kalkkitahnan määrästä, kun pigmentti mitataan kuivajauheena. Kalkkimaalin sävytyksessä on huomioitava, että pigmenttien ominaispainot vaihtelevat huomattavasti. Mikäli pigmenttimäärä on liian suuri, on olemassa vaara, että maalipinta liituuntuu. Sävytyksessä voidaan käyttää apuna esimerkiksi Kahi-tiiltä tai jotakin muuta hyvin imevää ja nopeasti kuivuvaa pohjaa. Koesävytys voidaan sivellä tiilelle, joka kuivuu melkein välittämästi ja senjälkeen voidaan tehdä tarvittavat pigmenttimuutokset ja taas uusia sively. Apuna voidaan käyttää myös kuumailmapuhallinta. Rapatussa pinnassa luonnollinen kuivuminen kestää useita tunteja. Yleissääntö on, että kalkkimaali vaalenee ja/tai kirkastuu kuivuessaan, usein jopa puolella.

Värisävyn ja maalin muidenkin ominaisuuksien kokeilu seinäpinnalla on tärkeä vaihe onnistuneen lopputuloksen saavuttamiseksi. Kokeen avulla voidaan selvittää värisävy, maalin peittokyky ja myös alustavasti kalkin karbonatisoituminen. Usein sävytys pyritään tekemään yhdellä tai kahdella pigmentillä. Kolmen pigmentin käyttö on varsin harvinaista.

Sävytetyn maalin tulisi riittää ainakin yhteen kokonaiseen seinään kerrallaan, koska täsmälleen samaa sävyä voi olla vaikea sekoittaa uudelleen. Kuivuessaan maali vaalenee, joten lopullinen sävy on nähtävissä vasta maalin kuivuttua ja lopullisten maalauskertojen jälkeen. Lopullinen tulos selviää noin kahden viikon kuluttua kun kalkkiväri on stabiloitunut ja seinä kuivunut kunnolla.

Kultaokralla maalattua roiskerappausta, Meritullinkatu 15, Helsingin Julkisivurappaus Oy, 2006.

Kts. Pigmentit >>

Kts. Värimallit >>

<< Takaisin alkuun

 

 

TIHEYS

 

Kalkkipastan tiheys on noin 1.22 kg/litra. << Takaisin alkuun

 

 

VALMISKALKKIMAALI

 

Valmiskalkkimaaleihin lisätään usein täyteaineeksi kalkkikivi- tai dolomiittijauhetta, paksunteeksi selluloosayhdisteitä sekä maalin sivelyominaisuuksia parantamaan pinta-aktiivisia aineita ja muovidispersioita. Näiden lisäaineiden osuus on valmistajasta riippuen n. 0.5-2%.

Lisäaineilla pyritään parantamaan etenkin kalkkimaalin peittävyyttä ja sivelyominaisuuksia. Lisäaineistettuja valmiskalkkimaaleja ei pidä sekoittaa perinteiseen hautakalkkiin. << Takaisin alkuun

 

 

VARASTOINTI

 

Säilytys viileässä, hyvin suljetussa astiassa. Suojeltava jäätymiseltä. Kalkkipastaa varastoitaessa huomioitava, että pastan tulee olla koko ajan veden peitossa. Kalkki karbonatisoituu reagoidessaan ilman hiilidioksidin kanssa. << Takaisin alkuun

 

 

VAROMÄÄRÄYKSIÄ

 

R 36: Ärsyttää silmiä
S 2: Säilytettävä lasten ulottumattomissa
S 7: Säilytettävä tiiviisti suljettuna
S 24: Varottava aineen joutumista iholle
S 26: Roiskeet silmistä huuhdeltava välittömästi runsaalla vedellä (15 min ajan) ja mentävä lääkäriin
S 28: Aineen joutuessa iholle on se heti pestävä runsaalla vedellä ja saippualla
S 29: Ei saa päästää viemäriin
S 37: Käytettävä sopivia suojakäsineitä
S 39: Käytettävä sopivia silmäsuojaimia
S 46: Jos ainetta on nielty, hakeuduttava heti lääkärin hoitoon ja näytettävä pakkaus tai etiketti
<< Takaisin alkuun


 

VÄRIMALLIT

 

Maalatut kalkkipinnat vaalenevat ja/tai kirkastuvat kuivuessaan, joten on syytä tehdä värimallit ennen lopullista maalausta varmistuakseen oikeasta lopputuloksesta. Julkisivujen värejä valittaessa on syytä muistaa, että värikarttojen sävyvalikoimat on usein toteutettu muilla kuin kalkkimaaleihin soveltuvilla pigmenteillä. Värikarttoja onkin syytä käyttää vain ohjeellisina. Kts. Sävytys >>
<< Takaisin alkuun

 

 

YMPÄRISTÖNSUOJELU JA JÄTEHUOLTO

 

Kalkkimaalia ei suositella päästettäväksi viemäriin, vesistöön eikä maaperään. Tyhjät ja kuivat myyntipakkaukset sekä kuivuneet tuotejätteet voidaan tallentaa rakennusjätteinä tai yhdessä talousjätteiden kanssa. << Takaisin alkuun

 

 

LÄHDELUETTELO


Caparol kalkkimaali, tekninen tuoteseloste. Erebia Trading and Consulting Ky. 21.10.1995.

CT-406 kalkkisementtimaaliesite. CT-Laastit Oy.

Gotlannin hautakalkin esite, Lemminkäinen Oy.

Helsingin tuomiokirkko. Restaurointi- ja korjaushanke. Työselitys 15.01.1996.
Asiantuntijamestarit Oy, Kalevi Hakakorpi, Päivi Karlsson.

Kalkkirappaus III. Käytännön ohjeita julkisivurestaurointiin kalkkilaastilla ja -maalilla.
ECS-TEKNIK AB, Sverige, 1992.

Julkisivukalkkimaaliesite, Basok Oy.

Julkisivumaalaus. Anton Brasholz. Rakentajain Kustannus 1985.

Kalkkimaalauksen uusi tuleminen. Tikkurilan viesti. Nro 1/95.

Maalarilehti 6/96. Julkisivujen kalkkimaalaus. Pentti Pietarila.

Maalatun julkisivun kesto. Sitra 1990.

Materiaalit ja värit käsi kädessä. Thorvald Lindquist. 1975.

Porvoon tuomiokirkon, kellotornin sekä porttien ulkoseinien kunnostus- ja maalaustyö
Rakennusselitys. Arkkitehtuuritoimisto Launos Oy. 1995.

Rappauskirja. Partek Oy. 1989.

Rappaus ja pinnoitus. Työtapaohjeet ja alustakohtaiset yhdistelmät. Oy Lohja Ab.

Stuckatörens hemligheter. Handledning i olika muraltekniker jämte en kort levnadsbeskrivning.
Domenico Inganni. FORUM.

Talo kautta aikojen. Kaila-Pietarila-Tamminen. Rakentajain Kustannus 1987.

Uulatuote Oy. Maalijauhehinnasto ja taulukko: Pigmenttien soveltuvuus ja valonkestävyys. 3/97.


Copyright © 2013 HELSINGIN JULKISIVURAPPAUS OY Jukka Kinnunen www.julkisivu.com

<< Takaisin alkuun